Kotitontut palkintojahdissa

Koulun lukuisten remppojen, muutosten ja rehtorinvaihdosten jälkeen ovat koulun erinäiset palkinnot olleet ripoteltuina ties minne. Koulun kotitontut tekivät kuitenkin pienen palkintojahdin ja suuri osa palkinnoista on saatu pelastettua uudelleensisustettuun ja remontoituun Palkintohuoneeseen.

Rehtorien muistiinpanot viime vuosilta ovat kuitenkin edelleen hukassa ja esimerkiksi tupamestaruuden voittajatupa on viimeisiltä vuosilta hieman auki. Seuraavaa tiedetään kuitenkin tupapokaalin jaosta:

  • Serdaigle on voittanut tupamestaruuden ainakin viisi kertaa
  • Serpentard on voittanut tupamestaruuden ainakin neljä kertaa
  • Gryffondor on voittanut tupamestaruuden ainakin kolme kertaa
  • Pouffsoufflen voittoja ei ole löytynyt vielä yhtään, mutta pokaalin jako on epäselvää kahdelta vuodelta.
  • Pokaali on jätetty jakamatta ainakin kolmesti

tupapokaali

Muita perinteisiä palkintoja ovat Aktiivisimman oppilaan pokaali ja -stipendit. Ne on nimensä mukaan jaettu aktiivisille oppilaille. Lisäksi koulussa on palkittu opettajia erilaisin kunniamaininnoin.

Voit katsoa Palkintohuoneeseen tarkemminkin ja nähdä, minkälaisia palkintoja kotitontut ovat löytäneet.


One thought on “Kotitontut palkintojahdissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s