Ranskassa on tähän mennessä todettu 51 477 tartuntaa ja kuolleita on 3 514.
Ranskan taikaministeri Ariane Boitard ilmoitti keskiviikkona 1. huhtikuuta, että tähän mennessä vain jästien sairastamaa koronavirusta on havaittu nyt myös taikovassa väestössä. Toistaiseksi taikaväestön keskuudessa todetut koronavirustartunnat ovat olleet lieviä.
Taikovan väestön turvaamiseksi taikaministeri Boitard on ilmoittanut ottavansa käyttöön erinäisiä rajoitustoimenpiteitä, jotka laitetaan käytäntöön heti ja pidetään voimassa ainakin 15. huhtikuuta asti. Näillä toimenpiteillä pyritään estämään uusia koronavirustartuntoja ja hidastamaan epidemian leviämistä taikovan väestön keskuudessa.
Osa näistä toimenpiteistä vaikuttaa myös Taikakoulu Châteaun arkeen. Rehtori Mila Molina ilmoittaa toimenpiteistä koulun väelle 2. huhtikuuta ennen oppituntien alkamista.
Rajoitustoimet Taikakoulu Châteaussa
• Oppilaita ja henkilökuntaa kehotetaan käyttämään maskeja tai kuplapääloitsua, pesemään kädet oppituntien välissä ja ennen ruokailuja, sekä pitämään vähintään metrin etäisyys kanssaihmisiin.
• Ruokailut ja oppitunnit järjestetään normaalisti, muuten oppilaiden on pysyttävä tuvissaan ja henkilökunnan omissa työhuoneissaan.
• Kirjastossa ja pöllölässä saa vierailla vain tuvanjohtajalta saadun lupalapun kanssa.
• Sairaalasiipi pidetään avoinna vain loukkaantuneille ja sairastuneille, vierailuja ei sallita. Lisäksi sairaalasiipeen tehdään erillinen alue mahdollisille koronapotilaille.
• Kerhotoiminta keskeytetään ja tapahtumat perutaan.
• Huispausharjoitukset kielletään ja huispausottelut perutaan.
• Vierailut Poudlardine-velhokylään kielletään.
• Kevätlomalla (11. – 26. huhtikuuta) kotiin ei voi matkustaa 11.-15. huhtikuuta välisenä aikana, vaan aikaisintaan 16. huhtikuuta.
Nämä rajoitukset ovat siis voimassa 15. huhtikuuta asti, ellei taikaministeri ilmoita niiden jatkamisesta.