Château sijaitsee Kaakkois-Ranskassa, kunnassa nimeltään Allos.

Lähin ihmisasutus on noin kilometrin päässä sijaitseva pieni velhokylä, Poudlardine, jonne pääsee kiemurtelevaa vuoristotietä pitkin. Lähimmät jästiasutukset ovat noin kuuden kilometrin päässä. Poudlardine ja Château on suojattu jästienkarkoitusloitsulla sekä kartattomuusloitsulla, jotteivat jästit löytäisi niitä.

Châteaun koulurakennus on suuri valkoinen linna, joka on rakennettu on 1500-luvulla. Linnassa on maanalainen kerros mukaan lukien neljä kerrosta. Kuten vanhoihin linnoihin kuuluu, on myös Châteaussa lukuisia torneja, erityylisiä portaikkoja, sokkeloisia käytäviä, valtavia saleja ja piilotettuja huoneita. Vanhoja haarniskoja, näyttäviä patsaita ja liikkuvia muotokuvia löytyy myös linnan jokaisesta kolkasta.

Châteaun linna on vuoriston juurella ja puurajan alapuolella, joten metsää ja erityisesti havupuita kasvaa koulun läheisyydessä. Metsään meneminen on oppilailta kielletty, sillä sinne on helppo eksyä ja siellä asustaa myös vaarallisia taikaolentoja.

Koulun välittömässä läheisyydessä on myös järvi. Järvi on kirkasvetinen ja sen syvin kohta on noin 50 metriä. Kesäisin siinä saa uida, kunhan ei mene liian kauas rannasta – järvessä asuu nimittäin kirskuristajia, vedenväkeä ja jättiläiskalmari. Talvisin järven pinta jäätyy ja sillä voi luistella. Järven rannalla sijaitsee riistanvartijan mökki.

Linnan pihalla sijaitsee myös kasvihuoneet, joissa pidetään yrttitiedon oppitunnit. Kasvihuoneet on jaettu useampaan huoneeseen, joista jokaiseen on taiottu erilaiset kasvuolosuhteet: joissain kasvihuoneissa on hyvin kuumaa ja kosteaa, joissain taas hyvin viileää ja kuivaa. Kasvihuoneissa on yhteensä 6000 erilaista taikakasvia ja -sientä ja tästä valtavasta määrästä johtuen kasveista huolehtimiseen osallistuvat yrttitiedon professorin lisäksi koulun kotitontut.

Kuten kunnon taikakoulussa pitääkin, on myös Châtealla oma huispauskenttä, jossa pidetään lentämisen oppitunnit ja tupien väliset huispausottelut. Huispauskentän yhteydessä on pukuhuoneet tytöille ja pojille.
Ilmasto
Koska Château sijaitsee Alppien lauhkealla havumetsävyöhykkeellä, muistuttaa alueen ilmasto hieman Suomen ilmastoa. Kesäisin on lämmintä ja vaihtelevaa, eteenkin vuorilla ukkosmyrskyt ovat tavallisia. Lämpötilat vaihtelevat päivisin 15 ja 30 asteen välillä ja lämpimintä on heinä-elokuussa. Talvella on hieman lunta ja päivälämpötilat ovat 0 ja -10 asteen välillä, kylmimmät kuukaudet ovat tammikuu ja helmikuu. Sateisinta on huhtikuussa ja marraskuussa. Voit katsoa täältä, millainen sää Alloksessa ja Châteaussa on parhaillaan ja tutkia menneiden kuukausien sääkarttoja.